Korona-altistuksen selvittäminen ja estäminen työpaikoilla IOT:n avulla

Paikannus ja käyttöaste, Asiakastarinat

Koronavirustartunta työyhteisössä voi johtaa laajoihin karanteeneihin tai jopa koko työpaikan sulkemiseen, jos ei pystytä rajaamaan, ketkä virukselle ovat altistuneet. Suomalainen Kaltio Technologies Oy on kehittänyt ratkaisun, jonka avulla työterveyshuolto voi luotettavasti selvittää työpaikalla altistuneet. Näin heidät voidaan ohjata karanteeniin ja muut kollegat voivat jatkaa normaaliarkea. Ratkaisu helpottaa toimintaa esimerkiksi hoito- ja hoivayksiköissä, rakennustyömailla, logistiikkakeskuksissa, tehtaissa ja toimistoissa.

Kaltiot Contact Tracker -sovellus tallentaa työntekijöiden mukana kulkevien sensoreiden avulla heidän kontaktinsa työpäivän aikana. Jos työyhteisössä ilmenee tartunta, voidaan tallentuneiden tietojen avulla selvittää ketkä ovat mahdollisena altistuspäivänä olleet sairastuneen henkilön kanssa lähikontaktissa.

”Kun yhteiskunta nyt avautuu, on tärkeää, että työpaikoilla on luotettava tapa löytää koronavirukselle altistuneet ja ohjata heidät karanteeniin. Yrityksille ja julkisille palveluille on myös merkittävää, että karanteeneihin ei ohjata henkilöitä, jotka eivät ole altistuneet. Ratkaisumme auttaa pitämään yhteiskunnan pyörät pyörimässä”, toteaa Kaltio Technologies Oy:n myyntijohtaja Ville Heikkilä.

Kaltiot Contact Tracker -sovelluksen käyttö perustuu yrityksen ja henkilöstöedustajien sopimukseen työntekijöiden seuraamisesta. Palvelua voi käyttää niin, että tallennettuja tietoja hyödynnetään ainoastaan, jos tautitapauksia ilmenee. Vaihtoehtoisesti yritys voi sopia seuraavansa kontaktitietoja laajemmin työturvallisuuden kehittämiseksi koronatilanteessa. Kertyvästä tiedosta ilmenee, millaisissa tilanteissa turvaväli ei toteudu tai lähikontaktin kesto ylittää turvallisen rajan. Tiedot on mahdollista kerätä anonyymisti ja yhdistää henkilöihin vain, jos tartuntoja ilmenee.

Lue lisää Kaltioiden eri paikannusratkaisuista.

Ville Heikkilä toteaa, että on tärkeää tarjota palvelu nimenomaan työyhteisöjä varten: ”Kehitteillä oleva kansallinen matkapuhelinsovellus koronan jäljittämiseen tulee olemaan vapaaehtoinen. Vastaavaa sovellusta jo käyttävissä maissa latausmäärät ovat jääneet liian pieniksi, jotta tartunnanjäljitys sovelluksen avulla olisi kattavaa. Lisäksi työpaikat tarvitsevat dataa seuratakseen, miten annetut turvallisuusohjeet toimivat ja tarvittaessa parantaakseen työturvallisuutta. Koemme, että täsmäseuranta työpaikoilla on tarpeellista niin nykytilanteessa kuin mahdollisen toisen epidemia-aallon saapuessa.”

Koronataginpurku

Sovellusta voidaan käyttää yrityksen tiloissa myös alihankkijoiden, vierailijoiden ja potilaiden lähikontaktien seuraamiseen. Sovellusta on jo pilotoitu Caritaksen palvelukodissa Kempeleessä. ”Mahdollisessa tartuntatilanteessa meille on erittäin tärkeää tietää tarkasti, keiden kanssa koronaan sairastunut potilas tai henkilökunnan jäsen on ollut lähikontaktissa. Haluamme jatkuvasti kehittää palvelujemme turvallisuutta, ja kontaktienseuranta on tässä epidemian vaiheessa meille oleellisen tärkeää”, sanoo toimitusjohtaja Petteri Viramo Caritaksesta.

Kaltiot Contact Tracker -sovelluksen voi ottaa käyttöön parissa päivässä. Se perustuu sisäpaikannuspalveluissa laajasti käytettyyn BLE- eli Bluetooth Low Energy -teknologiaan. Sensoreiden keräämät tiedot tallentuvat Kaltiot Smart Tracker -matkapuhelinsovellukseen, josta ne ladataan päivittäin pilvipalveluun. Kaltio Technologies on käyttänyt samaa teknologiaa sisätilapaikannusratkaisuissaan jo vuosien ajan.

Koronataginperiaate

Sovellus on helppo ottaa käyttöön. Kullekin tiloissa työskentelevälle ja vierailevalle henkilölle jaetaan kulkuavaimen kokoinen sensorilaite, joka on numeroitu, niin että tartunnan ilmetessä työterveyshuolto voi selvittää sairastuneen lähikontaktit. Sensorit voidaan jättää työvuoron päättyessä työpaikalle, koska seuranta koskee vain työpaikkaa ja työaikaa.

Lue lisää Kaltioiden tarjoamista paikannusratkaisuista.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää hinnoittelusta, ratkaisuistamme tai miten päästä alkuun? Kysy tiimiltämme!

Mira Helakari

Mira Helakari

Myynti

Jyrki Polet

Jyrki Polet

Myynti

jyrki.polet@kaltiot.com
+358 405 467 010

Ville Heikkilä

Ville Heikkilä

VP, Myynti

Ota yhteyttä

Mistä tarvitset dataa?

8 + 5 =

Lue myös